Yksinkertaista mutta vaikeaa

Kerran, kun olin lenkillä, tuntematon nainen tuli kehumaan mun takkia. En muista tarkalleen mitä vastasin (todennäköisesti kiitos), mutta muistan tosi selvästi sen hyvän olon, mikä kehusta seurasi. Loppu lenkin ajan mietin, että miksi kehuminen on niin vaikeaa. Miksi sitä aina vain ajattelee, että toisella on ihanat hiukset, kauniit kasvot, ihana paita tai mahtava luonne, mutta ei saa sanottua sitä kyseiselle tyypille. Harvon tulee ajatelleeksi kuinka kauas elämää se kehu voi kantaa!

Mulla on vähän semmonen taipumus, että saatan mennä sanattomaksi jostakin oudommasta tapahtumasta. Kun sanat loppuvat, hymy onneksi pelastaa. Hymyileminenkin on ele, joka voi pelastaa päivän. Hyvää tarkoittava hymy viestittää, että olet toivottu ja hyväksytty.

Kävely kirpputorille talven tuiskussa saa uuden ulottuvuuden, kun huomaa edellisen kirpputorin ovesta kulkevan henkilön jäävän pitämään ovea auki. Jos et ole juuri hyökkäämässä ovesta sisään vaan kävelet vasta määrätietoisesti kohti kirpparin ovea, saa toiminta lisämausteen. "Toi ihminen jäi oottamaan, että kävelen täältä!"

Pienillä eleillä on minunkin päivä pelastettu monta kertaa. Parasta vielä on jos esimerkiksi kehu tulee "puskista" eli ei osaa yhtään odottaa. Kehumiskouluun pitäis minutkin istuttaa!