Kenelle sisällöntuottaja tuottaakaan sisältöä
Kuuntelin Sita Salmisen ja Veronica Verhon Pokspodcastin viimeistä jaksoa, joka käsitteli sometyöläisenä olemista. Seuraavana päivänä havahduin ajattelemaan Youtube-videoihin liittyviä erimielisyyksiä ja muita hankaluuksia.
Usein ajattellaan, että on tubettajan velvollisuus tuottaa sisältöä, jota omat silmäterät voivat suotta katsoa. Esimerkkinä mainittakoon Veronican kertoma kokemus isästä, joka laittoi viestiä ettei sisältöä ole hänen 9-vuotiaalle tytölle sopivaa. Veronica oli vastannut, että isä oli tehnyt oikein ottaessaan puhelimen pois tytöltään, koska Veronican tarkoitus ei ole ollut luoda sisältöä lapsille.
Olen onnellinen, että synnyin 1990-luvun puolella. Tästä johtuen lapsuuteni oli vielä ilman älykännyköitä ja aika kului leikkiessä. Jos minulle olisi laitettu sama sisältö nokan eteen silloin kuin nyt, en usko että olisin niin selväjärkinen kuin nyt.(Hah, olenko selväjärkinen, mutta ymmärrätte pointin)
Toisin sanoen, on vanhemman vastuulla mitä lapsi tekee somessa. Kaikki sisältö ei ole tarkoitettu lapsille. Sisällöntuottajan tarkoitus ei välttämättä ole olla esikuva, vaan hän tuottaa sitä sisältöä minkä tuottaminen on itselle luontevinta.
Helpottaakseni pointin ymmärtämistä rinnastan tämän asian toiseen. Emme me oleta, että kaikki kirjat ovat lapsille sopivia. Ei kaikkien kirjojen tarkoitus ole olla satukirjoja.
En minäkään tätä blogia kirjoittaessani osaa toimia niin, että tämä olisi kaikille sopivaa. Kirjoitan mistä osaan ja koen tarpeellikseksi ja toivon, että se antaisi jotain hyvää jollekin toiselle. Tämä on harrastus, joka on seurausta pohtivasta luonteestani ja kirjoittamisesta tulevasta ilosta.
Mutta se mikä Youtube-videoihin liittyen on niin vaikeaa ja pelottavaa, on se, ettei ne ole tarjolla niin kuin kirjastossa. Videot eivät ole kirjojen tapaan jaoteltu niin, että katosta roikkuu kyltti, jossa kerrotaan onko sisältö tarkoitettu lapsille, nuorille vai aikuisille. Eikä Youtube-sisältöä ja muuta somesisältöä voikaan niin helposti jaotella. Tämän lisäksi ei ole sitä kirjaston aikuista, joka estää sisällön lainaamisen, jos ikä ei riitä.
Usein ajattellaan, että on tubettajan velvollisuus tuottaa sisältöä, jota omat silmäterät voivat suotta katsoa. Esimerkkinä mainittakoon Veronican kertoma kokemus isästä, joka laittoi viestiä ettei sisältöä ole hänen 9-vuotiaalle tytölle sopivaa. Veronica oli vastannut, että isä oli tehnyt oikein ottaessaan puhelimen pois tytöltään, koska Veronican tarkoitus ei ole ollut luoda sisältöä lapsille.
Olen onnellinen, että synnyin 1990-luvun puolella. Tästä johtuen lapsuuteni oli vielä ilman älykännyköitä ja aika kului leikkiessä. Jos minulle olisi laitettu sama sisältö nokan eteen silloin kuin nyt, en usko että olisin niin selväjärkinen kuin nyt.(Hah, olenko selväjärkinen, mutta ymmärrätte pointin)
Toisin sanoen, on vanhemman vastuulla mitä lapsi tekee somessa. Kaikki sisältö ei ole tarkoitettu lapsille. Sisällöntuottajan tarkoitus ei välttämättä ole olla esikuva, vaan hän tuottaa sitä sisältöä minkä tuottaminen on itselle luontevinta.
Helpottaakseni pointin ymmärtämistä rinnastan tämän asian toiseen. Emme me oleta, että kaikki kirjat ovat lapsille sopivia. Ei kaikkien kirjojen tarkoitus ole olla satukirjoja.
En minäkään tätä blogia kirjoittaessani osaa toimia niin, että tämä olisi kaikille sopivaa. Kirjoitan mistä osaan ja koen tarpeellikseksi ja toivon, että se antaisi jotain hyvää jollekin toiselle. Tämä on harrastus, joka on seurausta pohtivasta luonteestani ja kirjoittamisesta tulevasta ilosta.
Mutta se mikä Youtube-videoihin liittyen on niin vaikeaa ja pelottavaa, on se, ettei ne ole tarjolla niin kuin kirjastossa. Videot eivät ole kirjojen tapaan jaoteltu niin, että katosta roikkuu kyltti, jossa kerrotaan onko sisältö tarkoitettu lapsille, nuorille vai aikuisille. Eikä Youtube-sisältöä ja muuta somesisältöä voikaan niin helposti jaotella. Tämän lisäksi ei ole sitä kirjaston aikuista, joka estää sisällön lainaamisen, jos ikä ei riitä.
Kommentit
Lähetä kommentti