Minun palkoistani ei kukaan leikkaa
Olen kesätöissä rakennustyömailla. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa enemmänkin eli naisena rakennustyömaalla, mutta päätän keskittyä nyt yhteen sattumukseen.
Kävi nimittäin niin, että parilta työmieheltä oli jätetty maksamatta palkkaa jostain syystä, vaikka palkka kuului heille. Kun nämä työmiehet huomasivat asian, he tietenkin kimpaantuivat. "##### minun palkoistani ei kukaan leikkaa!" Sitten he päättivät kaksissa tuumin mennä heti kahvitauon jälkeen työnjohdon puheille ja sanoa, että eivät jatka työntekoa ennen kuin rahat ovat tilillä.
Seuraavalla tauolla kävi ilmi, että rahat ovat tilillä. Onnellinen loppu siis. Mutta mitä minä opin ja mihin aikaisemmin opittuun pystyn uudelleen nojautumaan. Oppimani asia on se, että palkkaa täytyy uskaltaa vaatia. Jos sitä ei vaadi, sitä ei saa. On vaan pakko laittaa kova kovaa vastaan ja todeta, että en minä täällä ilmasella töitä paisko.
Lisäksi se laittoi miettimään, että miksi naisvaltaiset alat ovat heikommin palkattuja.
Olisihan se ihan kauheata kuulla, että läheinen vanhus jäi hoitamatta, kun hoitajien palkka jäi maksamatta. Lapset karkasivat päiväkodin pihasta, kun hoitajat ottivat lopputilin kesken päivän, koska lomarahoja leikattiin. Sairas ihminen kuoli, kun sairaanhoitaja ei saanutkaan palkankorotusta. Kyllä tässä tilanteessa syntyisi katastrofi, joka pilaisi hoitajien työuran lopullisesti.
Ei sillä ole kuin rahallista merkitystä, että tekeekö rakennusmies töitään. Saattoihan siinä jäädä tekemättä jonkun koti, mutta ei kukaan kuollut. Ongelma näissä palkoissa on se, että ei vaan voida lopettaa töitä kesken päivän, kun oma tahto ei toteutunutkaan. Naiset yleensä ovat aloilla, joissa on suuri vastuu muista ihmisistä. Ei voida lähtä lätkimään ja jättää hommat siihen mihin hanskat jää ennen kahvitaukoa.
Arvostakaa työtänne. Arvostakaa niin paljon, että haluatte siitä kohtuullisen palkan. Pitää itsestänne ääntä. Jos ei kesken päivän niin sitten vaikka ammattiliiton kautta työpäivän loputtua. Tai vaahdotkaa kavereille , että on se taas epäreilua. Ehkä se mökä kantautuu vielä joskus jonku päättävän "pampun" korvaan.
Kävi nimittäin niin, että parilta työmieheltä oli jätetty maksamatta palkkaa jostain syystä, vaikka palkka kuului heille. Kun nämä työmiehet huomasivat asian, he tietenkin kimpaantuivat. "##### minun palkoistani ei kukaan leikkaa!" Sitten he päättivät kaksissa tuumin mennä heti kahvitauon jälkeen työnjohdon puheille ja sanoa, että eivät jatka työntekoa ennen kuin rahat ovat tilillä.
Seuraavalla tauolla kävi ilmi, että rahat ovat tilillä. Onnellinen loppu siis. Mutta mitä minä opin ja mihin aikaisemmin opittuun pystyn uudelleen nojautumaan. Oppimani asia on se, että palkkaa täytyy uskaltaa vaatia. Jos sitä ei vaadi, sitä ei saa. On vaan pakko laittaa kova kovaa vastaan ja todeta, että en minä täällä ilmasella töitä paisko.
Lisäksi se laittoi miettimään, että miksi naisvaltaiset alat ovat heikommin palkattuja.
Olisihan se ihan kauheata kuulla, että läheinen vanhus jäi hoitamatta, kun hoitajien palkka jäi maksamatta. Lapset karkasivat päiväkodin pihasta, kun hoitajat ottivat lopputilin kesken päivän, koska lomarahoja leikattiin. Sairas ihminen kuoli, kun sairaanhoitaja ei saanutkaan palkankorotusta. Kyllä tässä tilanteessa syntyisi katastrofi, joka pilaisi hoitajien työuran lopullisesti.
Ei sillä ole kuin rahallista merkitystä, että tekeekö rakennusmies töitään. Saattoihan siinä jäädä tekemättä jonkun koti, mutta ei kukaan kuollut. Ongelma näissä palkoissa on se, että ei vaan voida lopettaa töitä kesken päivän, kun oma tahto ei toteutunutkaan. Naiset yleensä ovat aloilla, joissa on suuri vastuu muista ihmisistä. Ei voida lähtä lätkimään ja jättää hommat siihen mihin hanskat jää ennen kahvitaukoa.
Arvostakaa työtänne. Arvostakaa niin paljon, että haluatte siitä kohtuullisen palkan. Pitää itsestänne ääntä. Jos ei kesken päivän niin sitten vaikka ammattiliiton kautta työpäivän loputtua. Tai vaahdotkaa kavereille , että on se taas epäreilua. Ehkä se mökä kantautuu vielä joskus jonku päättävän "pampun" korvaan.
Kommentit
Lähetä kommentti